lauantai 3. lokakuuta 2015

Kolme-yks sosekeitto

Syksyn kylmät tuulet saivat mielen haikailemaan lämpimän sosekeiton perään. Onneksi jääkaapista löytyi aineksia ja ohjekin oli kerrankin helppo painaa mieleen kun määrät olivat kolme tai yksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
Kolme-yksi sosekeitto
3 isoa perunaa
1 bataatti
1 sipuli
1 purjo
1 paprika
3 porkkanaa
2 kasvisliemikuutiota
Vettä niin, että kasvikset peittyy kattilassa
1 ruokakerma
1 kuivattu chili
Kuori ja pilko kasvikset suurin piirtein saman kokoisiksi paloiksi. Laita palat kattilaan ja vettä niin paljon, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät.
Lisää kasvisliemikuutiot ja kuivattu chili. Keitä kasvikset kypsiksi. Jos haluat tulista, jätä kuivattu chili keittoon.
Soseuta sauvasekoittimella, kun kasvikset ovat kypsiä.
Lisää ruokakerma ja kiehauta.