perjantai 26. helmikuuta 2016

Mummun puolukkahillo

Loppu kesästä olin ahkera ja keräsin viimeisellä mökkireissulla puolukoita. Puolukat olivat juuri sopivasti osa vielä hiukan raakoja eli täydellisiä hillomarjoja.
Tällä ohjeella on suvussamme tehty hyvin pitkään puolukkahilloa perinteitä ja ohjetta kunnioittaen.

Ensiksi oli lasipurkkien metsästys. Onneksi niitä löytyi mummulta, joka lahjoitti ne käyttööni. Tiivisteet keitin ja lasipurkkeja pidin uunissa 100 asteessa desinfioidakseni ne.

Huomasin aloittaessani hillon teon, että minulla on liian pieni kattila ohjeen määriin, mutta onneksi pystyin jakamaan puolukat kahteen 3 litran kattilaan ja keittämään hillon kahdessa erässä.

MUMMUN PUOLUKKAHILLO

5 litraa puolukoita
1 litra vettä
2 kg sokeria

Keitä puolukoita 5 minuuttia, ota sitten pois liedeltä.
Lisää sokeri.
Hämmennä puukauhalla 15 minuuttia.
Purkita.
 

 Puolukat kattilassa, toiset odottamassa vuoroaan ja toiset jo kiehumassa.
 
 
Valmis hillo jäähtymässä lasipurkeissa ennen jääkaappiin ja jatkosijoituspaikkaan viemistä.