maanantai 28. maaliskuuta 2016

60-vuotiskakut

Isäni täyttää 60-vuotta. Perinteisesti lupasin tehdä hänelle kakut juhliin. Ehdotin versiota smoothiekakusta, kun hän on nyt innostunut kuntoilustakin. Ei mitää liian makeaa tai tuhtia, mutta kuitenkin maistuvaa, herkullista ja juhlavaa sekä tietysti näyttävää!
Päätin kokeilla yhdistää valkosuklaajuustokakun ja smoothiekakun marjaisampana.

Kerroskakku 

175g gluteiinittomia digestive keksejä
1 prk mangososetta

200g tuorejuustoa
2dl kermaa
200g valkosuklaata
vaniljasokeria
3 liivatelehteä
noin 2 rkl kiehuvaa vettä

½ litra maustamatonta jogurttia
1 dl jäisiä mustikoita
2,5 dl kohmeisia mansikoita
6 liivatelehteä
noin 2 rkl kiehuvaa vettä


Murskaa digestive keksit ja sekoita joukkoon mangosose. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan.

Valmista tuorejuustokerros. Laita liivatelehdet likoomaan kylmään veteen. 
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa noin 30 sekuntia kerrallaan ja välissä sekoittaen. 
Vispaa kerma. Sekoita kulhossa tuorejuusto, jotta se notkistuu. Lisää valkosuklaa tuorejuuston joukkon. Lisää kermavaahto.
Purista liivatteista vesi pois ja laita pieneen kulhoon. Kaada päälle kiehuvaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Kaada ohuena nauhana tuorejuusto-, suklaa-, kermaseokseen samalla sekoittaen.
Sekoita seos tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. 

Valmista smoothiekerros. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Laita kohmeiset mansikat ja osa jogurtista blenderiin. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jogurtit ja mustikat ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää marjoja maun mukaan. 
Ota liivatteet vedestä (anna liota noin 10 min) ja purista ylimääräinen vesi pois. Laita liivatteet pieneen kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä noin 2 rkl. Sekoita tasaiseksi. 
Kaada liivateseos ohuena nauhana smoothien joukkoon. Smoothien kannattaa siirtää laakeampaan astiaan, jossa on helmpompi sekoittaa seos tasaiseksi. Kaada seos tuorejuustokerroksen päälle ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään. 

Koristele ja tarjoile.


Minulle meinasi käydä hassusti kun ylempi kerros ei ollutkaan hyytynyt. Onneksi olin tehnyt kakut jo aamulla ja ne tarvittaisiin vasta seuraavana. Laitoin kaksi liivatetta lisää likoamaan ja kun ne olivat pehmenneet puristin ja lisäsin kiehuvaa vettä tilkan. Sekoitin ja kaadoin päälimmäisen kerroksen päälle. Sekoitin päälikerroksen varovasti haarukalla. Onneksi pohjakerros oli jähmettynyt ja hyvin jämäkkä.
Jännityksellä odotin seuraavaan aamuun olisiko ensiapu toiminut. Ei täysin. Toisen kakun päälikerros valui osin pois kakun päältä. Toinen oli hyytynyt paremmin. Jälkiviisaana mietin, että vaikuttiko liivatteen toimivuuteen se, että kakut olivat ulkona (noin +2 asteessa) eivätkä jääkaapissa hyytymässä.
Tässäpä itselleni haaste kokeilla tehdä kakku uudestaan ja hiukan enemmän liivatetta ja jääkaapissa hyydytys.

Makua valuminen ei onneksi haitannut ja kakut olivat todella herkullisia!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen ja pashaa

Pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti pasha. Olen kuitenkin lapsesta asti ollut sitä mieltä, että pashaan ei kuulu "roskat" eli appelsiinin kuoret, kuivatut hedelmät, rusinat tai pähkinät.
Siksipä äitini ja mummuni ovat aina tehneet pienen pashan ilman "roskia". Ilman sitä ei pääsiäistä tule.
Tänä vuonna halusin itse kokeilla tehdä pashaa, mutta tekovälineet tai lähinnä astia mihin pasha pitäisi tehdä oli ongelma. Meinasin jo käyttää hätäratkaisuna siivilää, vuorattuna leivinpaperilla, jossa olisi pohjassa reikä ja harsoa. Onneksi sain äidiltäni lainaan jäädykevuoan, johon hän on aina pashan tehnyt. Ohjeen tietenkin pyysin äidiltäni, joka on hänen äidiltään. Ohje oli hieman tulkinnanvarainen ja jouduin muutaman kerran soittamaan ja varmistelemaan.

Pasha 
3 munankeltuaista
2,5 dl sokeria
200g margariinia (huoneenlämpöistä!)
400g rahkaa
2dl kermaa

Vaahdota munankeltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöinen margariini. (Margariinin pitää olla huoneenlämpöistä, jotta se ei jää "kököiksi".) Lisää rahka ja kerma. Sekoita seos tasaiseksi. Itse käytin apuna sauvasekoitinta.

Kaada löysä massa harsolla vuorattuun muottiin tai jäädykevuokaan. (Laita jäädykevuoan pohja vain paikoilleen, ei tiiviisti kiinni, jotta pasha pääsee valumaan.)
Taittele harso vuoan päälle ja laita päälle pieni lautanen ja paino esim. tuorejuustopaketti. 
Laita jäädykevuoka lautaselle ja jääkaappiin.
Anna pashan valua noin vuorokausi. 


Koristele ja tarjoile! 


Tällä kertaa kävi niin hassusti, että pasha ehti kadota syöjien suihin ennen kuin ehdin ja muistin kuvaa ottaa. Hurjan herkullista pasha oli! Ensi kerralla ajattelin kokeilla laittaa vähän vähemmän rasvaa. Ja pitää ehkä kysyä mummulta lainaan oikeaa pasha muottia, jotta saa muodonkin kuntoon. Nyt jäi aika lättänäksi.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Suklaakeksit

Pientä makeaa tekee mieli. Onneksi satuin huomaamaan Kodin Kuvalehdessä helpon ohjeen. Tulee samalla kokeiltua jotain uutta.
Suklaakeksit
 
100g margariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
suklaahippuja

Sekoita sähkövatkaimella pehmeä voi ja sokerit. Lisää muna ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola.
Levitä taikina leivinpaperille ja kauli taikina n 20cm x 30cm levyksi. Ripottele suklaahiput pinnalle ja paina taikinaan.
Paista uunissa 175 asteessa n 15 min. Leikkaa levy lämpimänä halutun kokoisiksi kekseiksi.

Ohjeessa oli myös suklainen dippikastikkeen ohje, mutta keksit ovat oikein hyviä ilmankin! 

Smoothiekakku

Bongasin ohjeen Smoothiekakkuun K-ruoka lehdestä. Ohje vaikutti hyvältä ja helpolta tehdä ja mikä parasta terveelliseltä! Tykkään muutenkin tehdä smoothieita iltapalaksi ja mikä olisikaan hauskempaa, kun yhdistää kakku ja smoothie. Meille oli tulossa sunnuntaivieraita ja päätin, että he saavat olla koekaniineja uudelle kakulle.


Mustikkasmoothiekakku 

175g digestive keksejä
1 lasipurkki mangososetta
1 litra maustamatonta jogurttia
300g mustikoita
2 banaania
7 liivatelehteä
halutessasi voit lisätä hunajaa tai sokeria


Laita liivatelehdet kylmään veteen likoomaan.
Murskaa digestivekeksit ja sekoita joukkoon mangosose. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan.
Laita maustamaton jogurtti, mustikat ja banaanit blenderiin tai sekoita ne sauvasekoittimella tasaiseksi. Mustikat saavat olla jäisiä tai kohmeisia. 
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja laita ne pieneen kippoon. Kaada päälle noin 2 rkl kiehuvaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää ohuena nauhana jogurtin joukkoon koko ajan sekoittaen.
Itse tajusin seuraavalla kerralla tehdessäni, että kaadoin jogurttismoothien isompaan kulhoon, jossa sain liivatteen sekoitettua paremmin. Etenkin kun käytin jäisiä mustikoita, meinasi liivate alkaa samantien hyytymään..
Kaada jogurttismoothie keksipohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään. 
Kakku on parasta seuraavan tai sitä seuraavana päivänä. 



Kakku on kevyt ja raikas etenkin jos ei ole lisännyt sokeria. 
Toisessa ohjeessa olen varioinut tätä ohjetta ja jätin banaanit pois, mutta lisäsin mansikoita.