sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sitruunarahkapiirakka

Jääkaapissa on pari rahkaa, joissa on parasta ennen päivämäärä eilen. Jotta eivät jää käyttämättä päätän leipoa rahkapiirakan. Googlailen muutamia ohjeita ja sovellan niistä oman. Muut tykkäsivät, minä en. Syy: liikaa sitruunaa. Lähipiirissä olen tunnettu siitä, että en juuri koskaa yhdistä sitruunaa mihinkään leivonnaisiin, koska mielestäni se ei vain sovi. Joskus teen poikkeuksen, koska mieheni pitää sitruuna leivonnaisista. Tämä kerta oli poikkeus. Nyt ei taas hetkeen tarvitse laittaa sitruunaa mihinkään leipomisiin. Sitruuna kuuluu kalan tai äyriäisten kanssa. Pohja oli varsin maukas ja mieleinen.

Sitruunarahkapiirakka

Pohja:
3½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
125g kylmää voita
3 rkl kylmää vettä 

Nypi vehnäjauhot, sokeri ja voi nopeasti keskenään. Lisää kylmää vettä ja sekoita taikinaksi. Painele piirakka vuoan pohjalle kevyesti. Monesti ripotan jauhoja pienen määrän pohjalle, jotta taikina ei tartu kiinni. 

Täyte: 
2 prk rahkaa
1 sitruunan raastettu kuori + mehu
1 dl sokeria
2 kananmunaa
 ½ tl vanilija aromia 

Sekoita kaikki aineet keskenään hyvin ja kaada pohjan päälle. Paista uunissa 175 asteessa noin 45 min. 
Voisi paistaa varmasti myös 200 asteessa vähän vähemmän aikaa, mutta hitaasti hyvä tuli. 

 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Yhden banaanin kakku

Perjantain ratoksi päätin leipoa banaanikakkua. Ohje on muistaakseni Me Naiset-lehdestä repästy jokin aika sitten. Ohjeessa oli perustaikinan ohje ja ideoita, miten sitä voi muokata ja käyttää eri tarkoituksiin. Tämäkin on mukaelma, koska jääkaapista ei löytynyt kuin yksi banaani eikä kaapissa ollut edes suklaata.
Ajattelin, että tätä voi hyvin kokeilla todella piirakan pohjana marjojen kanssa tai kuivakakkutaikinana, jota muokata. Perushyvä taikina moneen.


Perustaikina 

200g margariinia
2dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

Sulata margariini ja sekoita jogurtin joukkoon. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikinaksi. 
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin 35 min. 

Itse lisäsin yhden banaanin kun olin sekoittanut aineet taikinaksi. Hyvin olisi voinut laittaa kaksi banaania ja vähän rouhittua suklaata. Ehkä ensi kerralla. Tai sitten marjapiirakkaa. 

Hyvää oli yhden banaanin kakkunakin!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Silakkapihvit ja perunamuussi

Viime viikonloppuna mieleni alkoi tehdä hirveästi silakkapihvejä! En muista, että niitä olisi lapsuudessani edes kotona juurikaan tehty, mutta jossain olen niitä syönyt ja ihastunut. Sattuipa vielä sopivasti, että kaupassa oli silakkafileet tarjouksessa ja niinpä oli perjantaivapaapäivän ruoka päätetty. Silakkapihvien kanssa on ehdottomasti tehtävä perunamuhennosta. Ei niitä voi muun kanssa syödä.
Nykyään olen hieman vältellyt perunamuhennoksen tekoa, koska raa'at perunat saavat nenäni vuotamaan ja pahimillaan kurkun kutisemaan. Eli jos en käytä aviomiestyövoimaa, joudun ottamaan allergialääkkeitä perunoiden takia.. Nyt päätin uhmata ja kuoria ja pilkkoa perunat itse, lähinnä koska ei ollut vaihtoehtoja..

Perunamuhennos 

vajaa 1 kg perunoita
n 1 tl suolaa 
25g margariinia
n ½ tl sokeria
vajaa muumimukillinen lämmintä maitoa


Kuori ja pilko perunat pienehköiksi kuutioiksi. Keitä perunat kypsiksi. 
Lisää suola, sokeri ja margariini sekä lämmitetty maito.
Survo perunasurvimella sellaiseksi kuin haluat. Itse pidän pienistä sattumista perunamuhennoksessa.


Silakkapihvit

500g silakkafileitä
suolaa
valkopippuria
2 dl ruisjauhoja
voita paistamiseen 
tilliä

Levitä silakkafileet leikkuulaudalle ja ripottele päälle hiukan suolaa ja valkopippuria.
Mittaa ruisjauhot lautaselle ja lisää suolaa vajaa 1 tl ja hiukan valkopippuria.
Kääntele silakkafileet jauhoseoksessa ja asettele lautaselle odottamaan paistamista. 
Paista silakkafileet pannulla voissa ja ripottele paistettujen fileiden päälle tilliä. 

Tarjoile lämpimänä kermaviilikastikkeen ja perunamuhennoksen kanssa.

Kermaviilikastike   

1 prk kermaviiliä
reilusti tuoretta tilliä
sitruunamehua
suolaa 
sokeria

Sekoita kaikki aineet yhteen. Määriä on vaikea sanoa, kun maistelen aina välissä, koska maut ovat tasapainossa, mutta tilliä oli varmaan noin 2 rkl, sitruunamehua ehkä noin 1-1½ rkl, suolaa pari kierrosta myllystä ja sokeria noin ½ tl. 
Kannattaa alkuun laittaa varovasti ja sitten lisätä.




Tuunattuja korvapuusteja

Maito menossa vanhaksi, tehdään kotvapuusteja. Ideaa auttoi kyllä sekin, että pakastimen kaikki vierasvarapullat on aika päiviä sitten syöty.
Idea tuunattuihin korvapuusteihin lähti varmaan jo vuosi sitten kun sain maistaa erään nuoren leipomia suklaapuusteja. En ole aivan varma minkälaista suklaata hän käytti tai en enää muistakaan muuta kuin että pullat oli hurjan hyviä.
Kaapissa sattui sopivasti olemaan tumma- ja valkosuklaata. 

Tein peruspullataikinan, mutta kohottamisen ja kaulimisen jälkeen levitinkin päälle tumma- ja valkosuklaa rouhetta. 


  Pitko paloiksi ja painellaan korvapuusteiksi. Vähän rouhetta tippui väleistä, mutta yritin nostella ne pullan päälle. Voitelu oli aika hankalaa ja sain lähinnä voideltua puustin päädyt. 





Paistoin korvapuustit kiertoilmassa noin 200 asteessa noin 10-15 min, kunnes olivat kypsiä ja kauniin värisiä. 


Omenakanelikorvapuustit tein samalla tavalla muuten, paitsi että laitoin paiston kestävää omenamarmeladia ja sen päälle ripottelin kanelia ennen rullaamista. 
Omenakanelipuustit olivat mehukkaampia ja jäinkin miettimään, että ehkä ensi kerralla pitää kokeilla laittaa vaikka nutellaa puustien väliin, koska suklaarouhe tuntui vähän kuivattavan liikaa pullaa.. 
Vaikka hyviä nekin olivat! 



maanantai 28. maaliskuuta 2016

60-vuotiskakut

Isäni täyttää 60-vuotta. Perinteisesti lupasin tehdä hänelle kakut juhliin. Ehdotin versiota smoothiekakusta, kun hän on nyt innostunut kuntoilustakin. Ei mitää liian makeaa tai tuhtia, mutta kuitenkin maistuvaa, herkullista ja juhlavaa sekä tietysti näyttävää!
Päätin kokeilla yhdistää valkosuklaajuustokakun ja smoothiekakun marjaisampana.

Kerroskakku 

175g gluteiinittomia digestive keksejä
1 prk mangososetta

200g tuorejuustoa
2dl kermaa
200g valkosuklaata
vaniljasokeria
3 liivatelehteä
noin 2 rkl kiehuvaa vettä

½ litra maustamatonta jogurttia
1 dl jäisiä mustikoita
2,5 dl kohmeisia mansikoita
6 liivatelehteä
noin 2 rkl kiehuvaa vettä


Murskaa digestive keksit ja sekoita joukkoon mangosose. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan.

Valmista tuorejuustokerros. Laita liivatelehdet likoomaan kylmään veteen. 
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa noin 30 sekuntia kerrallaan ja välissä sekoittaen. 
Vispaa kerma. Sekoita kulhossa tuorejuusto, jotta se notkistuu. Lisää valkosuklaa tuorejuuston joukkon. Lisää kermavaahto.
Purista liivatteista vesi pois ja laita pieneen kulhoon. Kaada päälle kiehuvaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Kaada ohuena nauhana tuorejuusto-, suklaa-, kermaseokseen samalla sekoittaen.
Sekoita seos tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. 

Valmista smoothiekerros. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Laita kohmeiset mansikat ja osa jogurtista blenderiin. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput jogurtit ja mustikat ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää marjoja maun mukaan. 
Ota liivatteet vedestä (anna liota noin 10 min) ja purista ylimääräinen vesi pois. Laita liivatteet pieneen kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä noin 2 rkl. Sekoita tasaiseksi. 
Kaada liivateseos ohuena nauhana smoothien joukkoon. Smoothien kannattaa siirtää laakeampaan astiaan, jossa on helmpompi sekoittaa seos tasaiseksi. Kaada seos tuorejuustokerroksen päälle ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään. 

Koristele ja tarjoile.


Minulle meinasi käydä hassusti kun ylempi kerros ei ollutkaan hyytynyt. Onneksi olin tehnyt kakut jo aamulla ja ne tarvittaisiin vasta seuraavana. Laitoin kaksi liivatetta lisää likoamaan ja kun ne olivat pehmenneet puristin ja lisäsin kiehuvaa vettä tilkan. Sekoitin ja kaadoin päälimmäisen kerroksen päälle. Sekoitin päälikerroksen varovasti haarukalla. Onneksi pohjakerros oli jähmettynyt ja hyvin jämäkkä.
Jännityksellä odotin seuraavaan aamuun olisiko ensiapu toiminut. Ei täysin. Toisen kakun päälikerros valui osin pois kakun päältä. Toinen oli hyytynyt paremmin. Jälkiviisaana mietin, että vaikuttiko liivatteen toimivuuteen se, että kakut olivat ulkona (noin +2 asteessa) eivätkä jääkaapissa hyytymässä.
Tässäpä itselleni haaste kokeilla tehdä kakku uudestaan ja hiukan enemmän liivatetta ja jääkaapissa hyydytys.

Makua valuminen ei onneksi haitannut ja kakut olivat todella herkullisia!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen ja pashaa

Pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti pasha. Olen kuitenkin lapsesta asti ollut sitä mieltä, että pashaan ei kuulu "roskat" eli appelsiinin kuoret, kuivatut hedelmät, rusinat tai pähkinät.
Siksipä äitini ja mummuni ovat aina tehneet pienen pashan ilman "roskia". Ilman sitä ei pääsiäistä tule.
Tänä vuonna halusin itse kokeilla tehdä pashaa, mutta tekovälineet tai lähinnä astia mihin pasha pitäisi tehdä oli ongelma. Meinasin jo käyttää hätäratkaisuna siivilää, vuorattuna leivinpaperilla, jossa olisi pohjassa reikä ja harsoa. Onneksi sain äidiltäni lainaan jäädykevuoan, johon hän on aina pashan tehnyt. Ohjeen tietenkin pyysin äidiltäni, joka on hänen äidiltään. Ohje oli hieman tulkinnanvarainen ja jouduin muutaman kerran soittamaan ja varmistelemaan.

Pasha 
3 munankeltuaista
2,5 dl sokeria
200g margariinia (huoneenlämpöistä!)
400g rahkaa
2dl kermaa

Vaahdota munankeltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöinen margariini. (Margariinin pitää olla huoneenlämpöistä, jotta se ei jää "kököiksi".) Lisää rahka ja kerma. Sekoita seos tasaiseksi. Itse käytin apuna sauvasekoitinta.

Kaada löysä massa harsolla vuorattuun muottiin tai jäädykevuokaan. (Laita jäädykevuoan pohja vain paikoilleen, ei tiiviisti kiinni, jotta pasha pääsee valumaan.)
Taittele harso vuoan päälle ja laita päälle pieni lautanen ja paino esim. tuorejuustopaketti. 
Laita jäädykevuoka lautaselle ja jääkaappiin.
Anna pashan valua noin vuorokausi. 


Koristele ja tarjoile! 


Tällä kertaa kävi niin hassusti, että pasha ehti kadota syöjien suihin ennen kuin ehdin ja muistin kuvaa ottaa. Hurjan herkullista pasha oli! Ensi kerralla ajattelin kokeilla laittaa vähän vähemmän rasvaa. Ja pitää ehkä kysyä mummulta lainaan oikeaa pasha muottia, jotta saa muodonkin kuntoon. Nyt jäi aika lättänäksi.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Suklaakeksit

Pientä makeaa tekee mieli. Onneksi satuin huomaamaan Kodin Kuvalehdessä helpon ohjeen. Tulee samalla kokeiltua jotain uutta.
Suklaakeksit
 
100g margariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
suklaahippuja

Sekoita sähkövatkaimella pehmeä voi ja sokerit. Lisää muna ja sekoita. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola.
Levitä taikina leivinpaperille ja kauli taikina n 20cm x 30cm levyksi. Ripottele suklaahiput pinnalle ja paina taikinaan.
Paista uunissa 175 asteessa n 15 min. Leikkaa levy lämpimänä halutun kokoisiksi kekseiksi.

Ohjeessa oli myös suklainen dippikastikkeen ohje, mutta keksit ovat oikein hyviä ilmankin! 

Smoothiekakku

Bongasin ohjeen Smoothiekakkuun K-ruoka lehdestä. Ohje vaikutti hyvältä ja helpolta tehdä ja mikä parasta terveelliseltä! Tykkään muutenkin tehdä smoothieita iltapalaksi ja mikä olisikaan hauskempaa, kun yhdistää kakku ja smoothie. Meille oli tulossa sunnuntaivieraita ja päätin, että he saavat olla koekaniineja uudelle kakulle.


Mustikkasmoothiekakku 

175g digestive keksejä
1 lasipurkki mangososetta
1 litra maustamatonta jogurttia
300g mustikoita
2 banaania
7 liivatelehteä
halutessasi voit lisätä hunajaa tai sokeria


Laita liivatelehdet kylmään veteen likoomaan.
Murskaa digestivekeksit ja sekoita joukkoon mangosose. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan.
Laita maustamaton jogurtti, mustikat ja banaanit blenderiin tai sekoita ne sauvasekoittimella tasaiseksi. Mustikat saavat olla jäisiä tai kohmeisia. 
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja laita ne pieneen kippoon. Kaada päälle noin 2 rkl kiehuvaa vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää ohuena nauhana jogurtin joukkoon koko ajan sekoittaen.
Itse tajusin seuraavalla kerralla tehdessäni, että kaadoin jogurttismoothien isompaan kulhoon, jossa sain liivatteen sekoitettua paremmin. Etenkin kun käytin jäisiä mustikoita, meinasi liivate alkaa samantien hyytymään..
Kaada jogurttismoothie keksipohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään. 
Kakku on parasta seuraavan tai sitä seuraavana päivänä. 



Kakku on kevyt ja raikas etenkin jos ei ole lisännyt sokeria. 
Toisessa ohjeessa olen varioinut tätä ohjetta ja jätin banaanit pois, mutta lisäsin mansikoita.


 

perjantai 26. helmikuuta 2016

Mummun puolukkahillo

Loppu kesästä olin ahkera ja keräsin viimeisellä mökkireissulla puolukoita. Puolukat olivat juuri sopivasti osa vielä hiukan raakoja eli täydellisiä hillomarjoja.
Tällä ohjeella on suvussamme tehty hyvin pitkään puolukkahilloa perinteitä ja ohjetta kunnioittaen.

Ensiksi oli lasipurkkien metsästys. Onneksi niitä löytyi mummulta, joka lahjoitti ne käyttööni. Tiivisteet keitin ja lasipurkkeja pidin uunissa 100 asteessa desinfioidakseni ne.

Huomasin aloittaessani hillon teon, että minulla on liian pieni kattila ohjeen määriin, mutta onneksi pystyin jakamaan puolukat kahteen 3 litran kattilaan ja keittämään hillon kahdessa erässä.

MUMMUN PUOLUKKAHILLO

5 litraa puolukoita
1 litra vettä
2 kg sokeria

Keitä puolukoita 5 minuuttia, ota sitten pois liedeltä.
Lisää sokeri.
Hämmennä puukauhalla 15 minuuttia.
Purkita.
 

 Puolukat kattilassa, toiset odottamassa vuoroaan ja toiset jo kiehumassa.
 
 
Valmis hillo jäähtymässä lasipurkeissa ennen jääkaappiin ja jatkosijoituspaikkaan viemistä.