Olisihan vähän epäreilua, että toinen saa uudet lapaset vain..
Tällä kertaa suurin osa puikoista on pysynyt Turren (koirani) syömättä niitä eli ei tarvinnut ensin lähteä ostamaan uusia puikkoja. Piti vain saada sormikkaat valmiiksi ennen lapasten aloittamista.
Miehen lapasen varsi.
Oikean käden lapaseen peukalokiila tehdään toisen puikon alkuun ja vasemman käden lapasessa kolmannen puikon loppuun.
Peukalokiila: (oikean käden lapanen)
1. krs: Neulo 1s oikein, langankierto, neulo 3 oikein, langankierto, neulo puikko loppuun normaalisti.
2. krs: neulo oikein.
3. krs: neulo 1 s oikein, langankierto, neulo 5s oikein, langankierto, neulo puikko loppuun normaalisti.
4. krs: neulo oikein
Jatka näin lisäämistä joka toisella kerroksella, kunnes peukalokiilassa on 15s ja olet viimeiseksi neulonut kerroksen oikein. Ota seuraavalla kerroksella peukalokiilan 15s hakaneulalle (huom. nosta ensin 1s ja sitten vasta 15s hakaneulalle) ja luo kolme uutta silmukkaa puikolle.
Neulo vasemman käden lapanen samalla tavalla, mutta tee peukalokiila 3.puikon loppuun eli neulo 6 silmukkaa oikein, langankierto 3s oikein ja langankierto ja 1 s oikein.
Jatka suljettuna neuleena neulomista, kunnes lapanen on halutun pituinen eli peittää pikkurillin.
Näissä lapasissa tein kavennukset 1.puikon lopussa, 2.puikon alussa, 3. puikon lopussa ja 4.puikon alussa.
Peukalo: Ota peukalokiilan 15 odottavaa silmukkaa kahdelle puikolle. Poimi 4-5 silmukkaa toisesta reunasta. Jaa silmukat suht tasan puikoille. Neulo oikeaa ja kun peukalo on halutun pituinen, kavenna kaksi oikein yhteen joka puikon lopussa.