Tänä jouluna kutsuimme sukulaisia jouluglögille ennen joulua ja siinäpä oli hyvä syy leipoa näitä suklaapipareita ja tavallisia pipareita jouluksi.
Suklaapiparit
425g voita
5 dl (425g) sokeria
650g (1 litra) vehnäjauhoja
2 kananmunaa
6 tl kaakaojauhetta (itse taisin laittaa jonkin verran enemmän)
3 tl vaniljasokeria
voiteluun kaksi kananmunan keltuaista ja päälle mantelirouhetta (ei pakollinen)
Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon jauhot ja kananmunat. Tässä vaiheessa omalla yleiskoneellani alkoi olla jo tekemistä taikinan vaivaamisen kanssa. Taikinasta tulee iso. Vaivasin taikinasta loput käsin, jotta aineet menivät tasaisesti sekaisin. Muokkaa taikinasta pallo ja laita taikina jääkaappiin seisomaan muutamaksi tunniksi.
Kauli taikinasta n ½ cm paksuinen levy.. Huom! pitää jäädä paksuksi!
Painele muotilla pipareita. Voitele kananmunan keltuaisella ja ripottele halutessasi pinnalle mantelirouhetta.
Suklaapipareista ei tullut kovin kauniita, mutta maku oli sitäkin parempi!
Piparit ovat uunista tullessa hyvin hajoavia. Anna jäähtyä mieluiten pellillä siirtämättä seuraavaan päivään tai siirrä varovasti jäähtymään tasaiselle alustalle. Älä kasaa pipareita päällekäin kun vasta seuraavana päivänä!
Nauti glögin ja ystävien seurassa!
Jos nämä olivat niitä joita tarjosit, niin totta tosiaan teen näitä ehdottomasti. Aivan ykkösiä! Hyvä Emma.
VastaaPoista