maanantai 13. lokakuuta 2014

Pienet omenapiirakat

Omenoita riittää ja päätinpä kokeilla jotain uutta omenoista. Valion sivuilta löysin omenagalettet-ohjeen, jota päätin kokeilla. Maku jäi ehkä aavistuksen laimeaksi, mutta seuraavaan kertaan on jo ajatuksia, miten korostaa makuja.

Omenagalettet 

1 prk maustamatonta rahkaa
200 g voita tai margariinia
½ dl sokeria 
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
3-4 kotimaista omenaa (n 400g, mielestäni omenoita saa olla reilusti)
sokeria
kanelia
2 prk vaniljarahkaa

Sekoita rahka, voi ja sokeri keskenään. Lisää jauhot, joihin on lisätty leivinjauhe. Sekoita nopeasti tasaiseksi. 
Anna olla jääkaapissa hetken aikaa.
Poista siemenkodat omenoista ja leikkaa ohuita viipaleita. Laita viipaleet kulhoon ja lisää kaneli ja sokeri. Pyörittele lohkoja kulhossa.
Ota taikina jääkaapista ja laita uuni 200 asteeseen.
Pyörittele taikinasta tanko, käytä jauhoja apuna, jos meinaa tarttua kiinni.
Jaa taikina 16 osaan ja painele tai taputtele taikinasta pyöreitä pohjia leivinpaperin päälle pellille.

Laita pohjan päälle vaniljarahkaa ja asettele omenaviipaleita kauniisti.
Paista omenapiirakoita noin 15-17 min uunissa 200 asteessa.

Tarjoile sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Omenahillopiirakka

Nyt kun omenahilloa on tehty jo useampi erä talveksi pakastimeen, niin voikin leipoa yhden lempipiirakoistani. Tämäkin on lapsuuden herkkuja, jota äiti leipoi syksyllä ja talven aikana.

Omenahillopiirakka 


Tämän ohjeen joudun joka kerta lukemaan kahteen kertaan, vaikka onkin tuttu ohje. Monesti olen kirjoittanut äidin antamat ohjeet pienille muistilapuille, jotka ovat yhdessä kasassa kirjekuoressa..

ELI

200 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 muna

Päälle: noin 3 dl omenahilloa ja kanelia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot. Lisää kananmuna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
Painele taikina piirakkavuokaan, lisää jauhoja, jos meinaa jäädä kiinni. Älä käytä liikaa voimaa.
Levitä päälle omenahillo ja ripottele pinnalle kanelia. 
Paista 200 asteessa noin 30 min.

Tarjoile lämpimänä tai jääkaappikylmänä.


Kaffebröd med äpplen

Huuh ja puuh! Loman jälkeen olikin hurjan kiireinen töiden aloitus. Koko syyskuu meni hujauksessa enkä taas ehtinyt tänne päivitellä, enkä kyllä oikein mitään ole jaksanut tehdä tai leipoakaan. Mutta nyt Kahvileipää omenoiden kanssa. Suuri syksyn suosikki kakkuni! Helppo valmistaa, eniten aikaa vie omenoiden kuoriminen ja lohkominen sekä uunissa oleminen. Joka syksy odotan, että koska taas saan leipoa tämän kakun.

Kaffebröd med äpplen 

5 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
3 dl sokeria
3 dl kermaa

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää sokeri ja kerma. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
Korppujauhota pyöreä halkaisijaltaan 20 cm vuoka. Kaada taikina vuokaan. 

Lohko päälle kuorittuja kotimaisia omenoita. (mielestäni mitä enemmän sitä parempaa..) Omenoiden koosta riippuen noin 2-4 omenaa.

Omenanlohkojen päälle kanelia, sokeria ja 2 rkl voisulaa.

Paista uunissa 225 asteessa noin 30 min (kannattaa laittaa leivinpaperi kakun päälle, ettei tummene liikaa), laske lämpötilaa 175 asteeseen ja paista vielä noin 30 min.

Kakku saa jäädä keskeltä hieman raa'aksi. Jää myös silloin vähän mehukkaammaksi.