lauantai 15. helmikuuta 2014

Pienen ihmisen villatakki ja -housut

Melkein olisi voinut otsikkona olla vaikeuksien kautta voittoon. Lupasin neuloa serkkuni syntyvälle lapselle villatakin ja villahousut. Löysin Novitan syksy 2007 lehdestä kivan näköisen ja helpolta vaikuttavan ohjeen vauvan villahousuihin ja villatakkiin. Luin ohjeen, eikä siinä vaikuttanut olevan mitään kummallista. Kappaleet neulottaisiin aina oikein neuletta ja arvelin työn valmistuvan aika nopeasti. Napit löysin Eurokankaasta.


JAKKU
Ohjeessa lankana oli Novitan Nalle lanka ja puikot nro 3½. En pidä kovin ohuilla puikoilla neulomisesta ja siksi iloitsin ohjeen 3½ puikoista. Loin luonnon valkoisella Nalle langalla (010) ohjeen mukaan 64 silmukkaa ja aloin neulomaan. Jossain vaiheessa aloin miettimään, että kylläpä näyttää todella leveältä takakappale, kun koko oli kuitenkin 60 cm. Siinä vaiheessa huomasin, että ohjeesta puuttui kaavakuva valmiin työn mitoista. Tämä asteen verran vaikeutti, mutta onneksi samassa lehdessä oli toinen malli 60 cm villatakkiin, johon sain verrattua takakappaleen leveyttä. Ja niinhän se oli, että purkamiseksi meni. Takakappale oli aivan liian leveä. Aloitin alusta ja loin 64 silmukkaa, mutta vaihdoin työhön ohuemmat puikot (nro 3), joilla neuloin. Taas aloin jonkin aikaa neulottuani katselemaan ja mittaamaan, että vieläkin takakappale on liian levevä. (Olisin voinut näiltä purkamisilta välttyä, jos olisin neulonut mallitilkun..) Ja purin koko takakappaleen. Tällä kertaa olin mitatessa katsonut kuinka monta silmukkaa vähemmän pitäisi luoda.

TAKAKAPPALE
Loin 54 silmukkaa ja takakappaleen leveys näytti sillä silmukkamäärällä ja nro 3:sen puikoilla olevan sopiva 28 cm.Takakappale valmistui tämän jälkeen sutjakasti ainaoikeaa neuloen. Kun kappaleen korkeus oli 17 kavensin molemmissa reunoissa kädenteitä varten 5 silmukkaa. Jatkoin lopuilla 44 silmukalla. Kun kädentien korkeus oli 9 cm päätin keskimmäiset 16 silmukkaa. Neuloin ensin toisen pääntien toisen puolen. Kavensin vielä pääntien reunassa 3x1 silmukkaa joka 2. krs. Kun kädentien korkeus oli 11 cm päätin olan 11 silmukkaa kerralla. Toisen puolen neuloin samalla tavalla.

OIKEA ETUKAPPALE
Loin 30 silmukkaa. Neuloin ainaoikeaa ja tein kädentien kavennuksen oikeassa reunassa samalla korkeudella kuin takakappaleessa. Sen jälkeen 25 silmukalla ainaoikeaa ja kun kädentien korkeus oli 5 cm, päätin etureunassa pääntietä varten joka 2. krs 1x6s, 1x3s, 1x2s, 3x1s. Päätin lopuksi olan silmukat samalla korkeudella kuin takana. 

VASEN ETUKAPPALE
Neuloin oikean etukappaleen peilikuvaksi. Neuloin etureunassa noin 4cm välein napinläven. Eli neuloin etureunasta 2s, 2 s oikein yhteen ja langankierto. Neuloin loput krs:en silmukoista oikein. 
HIHAT
Loin 36 silmukkaa ja jälleen ainaoikeaa neuletta. Kun hihan pituus oli 6cm lisäsin molemmissa reunoissa 1s ja toistin lisäykset joka 14.krs vielä 3 kertaa. Kun hihan pituus oli 20 cm, päätin molemmissa reunoissa 4 s ja sen jälkeen neuloin vielä 2,5cm. Sen jälkeen päätin silmukat.
Toisen hihan neloin samalla tavalla.

VIIMEISTELY:
Ompelin olkasaumat. Sen jälkeen poimin pääntien reunasta silmukoita tasavälein ja neuloin ainaoikeaa 6 krs. Sen jälkeen ompelin hihat ja sitten vielä sivusaumat. Lopuksi vielä ompelin kuusi nappia.





HOUSUT 
Neulominen aloitettiin toisen lahkeen suusta. Lahkeet neulottiin tasona ja vasta haaraosan jälkeen housut alkoivat muistuttaa housuja. 
Loin 40s ja neuloin aina oikeaa. Kun pituus oli 6cm aloitin lisäykset molemmissa reunoissa. Lisäsin 1s mol. reunoissa joka 4.krs15 kertaa. Yhteensä 70 silmukkaa. Kun lahkeen korkeus oli 22cm päätin molemmissa reunoissa haaraa varten joka 2.krs 1x5s, 2x2 ja 2x1 silmukkaa. Jätin loput 48 silmukkaa odottamaan, että oli neulonut toisen lahkeen samalla tavalla. 
Otin sitten kaikki 98 s samalle puikolle ja neuloin aina oikeaa tasona. Kun haaran korkeus olil 11 cm, neuloin 20s, päätin 8s, neuloin 40s, päätin 8s ja neuloin 20s.
Otin ensimmäiset ja viimeiset silmukat samalle puikolle (20s+20s=40s). Jatkoin näillä tasona aina oikeaa takakappaleen läppää varten. Neuloin samalla molemmissa reunoisa 2s sisäpuolella 2s oikein yhteen joka 6. krs 3 kertaa. Kun läpän korkeus oli 6 cm, päätin keskimmäiset 22s. Jatkoin molemmissa reunoissa 6:lla s ainaoikeaa olkaimiksi 12 cm.
Olkainten jälkeen otin etpuolen silmukat ja neuloin läpän samalla tavalla kuin takana. Kun oli neulomatta 2 cm tein napinlävet molempiin reunoihin. Eli neuloin 3s, 2 oik. yht. ja langankierto ja neuloin oikein kunnes toisessa reunassa oli jäljellä 5s. Sitten langankierto, 2 oik. yht. ja 3 s oikein. Lopuksi päätin kaikki etuläpän silmukat kerralla.

VIIMEISTELY:
Ompelin lahkeiden saumat ja haarasaumat. Lahkeiden suusta kääntyy 3cm työn oikealle puolelle. Sen jälkeen kiinnitin vielä napit ompelemalla olkaimiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti