tiistai 21. tammikuuta 2014

Tuorepasta ja kanakastike

Mikään ei voita itse tehtyä pastaa. Pitkästä aikaa otettiin viikonloppuna pastakone kaapista ja valmistettiin pastaa. Itse tehty pasta herättää minussa lämpimiä muistoja lapsuudesta. Sitä tehtiin koko perheen voimin ja usein oli myös ystäväperheitä lapsineen kutsuttu tekemään ja syömään pastaa yhdessä. Italialaiseen tapaan se toi ihmiset yhteen hyvän ruoan ja saman pöydä ääreen. Keittiössä sekoittui erilaisten kastikkeiden tuoksut ja pastaa riitti. Pastan veivauksessa oli hauskinta katsoa kuinka pitkää pastaa oli mahdollista tehdä. Aina ei meinannut kädet riittää..
Tällä kertaa teimme kanakastiketta pastan kanssa, mutta nyt kun pastakone on jälleen pöydällä, on se varmasti useammin käytössä. Tuorepastan maku on vaivaamisen ja veivaamisen arvoista!
Pastan ohjeena olemme käyttäneet Durum-vehnäjauhopussin kyljestä löytyvää ohjetta.
Kanakastike syntyi ohjeella, mitä kaapista löytyy.. Tällä kertaa kananrintafileitä, sitruunaa ja ruokakermaa.


Tuorepasta 
noin 300g Durum vehnäjauhoja
1½-2 dl vettä (tai 2 kananmunaa ja loput vettä)
2-3 tl öljyä 
(suolaa)

Valmistan pastataikinan käsin kulhossa. Taikinan voi valmistaa myös yleiskoneella, mutta itse tykkään valmistaa taikinan käsin. 
Mittaa jauhot kulhoon ja tee keskelle syvennys. Mittaa esim. litran mittaan kaksi kananmunaa ja loput vettä. Minusta taikinasta tuli parempaa kun vettä oli lähempänä 1½ dl. Kaada kananmunat ja vesi jauhosyvennykseen. Lisää öljy ja suola.
 Sekoita ainekset keskeltä ulospäin kiinteäksi taikinaksi.


Vaivaa taikinaa kimmoisaksi noin 10 min. 
Anna taikinan levätä peitettynä 30 minuutia. Ohjeessa sanotaan, ettei taikinan tarvitse levätä jos käyttää pastakonetta, mutta itse annoin sen silti levätä.




Ota pala taikinaa ja veivaa taikina pastakoneen "mankelin" läpi niin, että pastakoneen rullien väli on leveimmillään. Taita taikina kolmeen osaan ja mankeloi uudestaan leveimmällä läpi. Toista tämä muutaman kerran.
Tämän jälkeen kavenna jokaisen "mankeloinnin" jälkeen pastakoneen rullien väliä. 
Kun pasta levy on halutun paksuista, leikkaa pastalevy halutun levyiseksi ohuilla tai paksuilla pastakoneen leikkurirullilla.

Keitä tuorepastaa runsaassa suollalla maustetussa vedessä 2-3 min. Varo ettei pasta kypsy liikaa!  Kaada tuorepasta siivilään ja valuta vesi pois. Tarjoa kastikkeen ja juustoraasteen kanssa. 
Tuorepasta säilyy 3-4 päivää tai säilyy, jos sitä ei syödä pois.. 




Kanakastike 
n. 1 rkl öljyä
1 pkt kanan rintafileitä
½ sitruuna
2 dl ruokakermaa
  sitruunapippuria
suolaa

Pilko kanan rintafileet pieniksi paloiksi. Paista ne pannulla öljyssä kypsiksi, saavat ottaa väriä. Laita sitruunan viipaleita noin 3-4 kpl kanan palojen päälle. (Muista pestä sitruuna hyvin ennen käyttöä!)
Kun kanat ovat paistuneet sitruunan kanssa kaada ruokakerma kananpäälle. Mausta sitruunapippurilla ja suolalla. Anna hautua ilman kantta. 

Tarjoile tuorepastan ja juustoraasteen kanssa.

Lautasena on aito italialainen pastalautanen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti